Perheyrityksen esimiehet syvempää johtamisoppia hakemassa | BoMentis Coaching House

Perheyrityksen esimiehet syvempää johtamisoppia hakemassa

Case Lindström

Lindströmin yksi tärkeimmistä strategisista valinnoista on We care -kulttuurin luominen, joka pitää sisällään niin valmentavan johtamisotteen kuin itseohjautuvuuden kasvattamisen ja omasta työhyvinvoinnista huolehtimisen. Lindströmissä myös panostetaan esimiesten osaamisen kehittämiseen.

Tämä on tarina yhdestä energisestä esimiesryhmästä, joka halusi syventää omia valmentavan johtamisotteen taitojaan. Perustaidot ja ymmärrys oli jo hallussa, mutta kaivattiin tiettyä syvyyttä ja ehkä haastavampien esimiestilanteiden käsittelyä. He totesivatkin, että esimiestyö on jatkuvan opettelun prosessi, jossa kollegoista on suuri apu.

  • Yksilön tuntemisen kautta opittiin auttamaan omaa tiimiä tiiminä kehittymisessä. Toisen vahvuus voi olla toisen heikkous ja päinvastoin. Silloin osaavan kollegan tuki jättää monta harmaata hiusta syntymättä.
  • Opittiin tunnistamaan ryhmässä piilevää potentiaalia.
  • Haastavien tilanteiden käsittelyn avulla löytyi keinoja päästä syvemmälle hiertäviin tai vahvistaviin asioihin. Huomattiin että syventävä valmentaminen oli alkanut toteutua.
  • Käytännön työkalupakkiin tuli roppakaupalla lisää pelivälineitä
  • Omaa tuskaa lievensi, kun tajusi, että muilla on samankaltaisia haasteita. Että ne eivät johdu pelkästään itsestä, vaan kuuluvat osana yhteisöön, jossa on erilaisia henkilöitä töissä. Sai siis kollegoilta sparrausta, apua omiin haasteisiin sekä sai jakaa kokemuksia.
  • Opittiin myös jakamaan onnistumisia syvemmin. Ei vaan se, että ollaan tyytyväisiä, vaan että opitaan aidosti onnistumisista – mikä sen mahdollisti ja miten sitä oppia voisi monistaa tai soveltaa muihin tilanteisiin.

Timo totesikin, että on oppinut niin paljon omista virheistään, että päättikin tehdä niitä vähän lisää!!

Timo Laitinen, Katja Ahlberg, Merja Ilvonen, Karita Laakso, Taneli Ranki, Heikki Veteläinen, Hanna Viitanen ja Essi Wallin-Rae suosittelevat BoMentiksen Valmentavan esimiestyön -valmennusta kaikille esimiehille, jotka haluavat aidosti kehittyä valmentaviksi johtajiksi.

 

Lindström

on yksi Euroopan johtavista tekstiilipalveluyrityksistä, jolla on 170-vuotinen kokemus tekstiilialalta. Lindström tuottaa ratkaisuja toimitilojen siisteyteen ja sisustamiseen, työpukeutumiseen ja suojautumiseen sekä tytäryhtiö Comfortan kautta hotellien ja terveydenhuollon tekstiilipalveluita. He toimivat 24 maassa, Euroopassa ja Aasiassa.

Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste