Johtoryhmän vahvuudet ja kehittämistarpeet kirkkaiksi | BoMentis Coaching House

Johtoryhmän vahvuudet ja kehittämistarpeet kirkkaiksi

Case Lilinkotisäätiö

Valmentavaa ajattelua Lilinkotisäätiön johtamiseen

Lilinkotisäätiön johtoryhmällä on jo useamman vuoden ajan ollut säännöllinen työnohjaus, joka on antanut mahdollisuuden tutkia omaa työskentelyä ja ryhmän dynamiikkaa. Ryhmän kokoonpano oli kasvanut vuosien saatossa toiminnan laajentuessa ja oli aika saada uutta näkökulmaa ja kokeilla toisenlaista työskentelytapaa. Yhteistyössä BoMentiksen kanssa käynnistettiin johtoryhmän kehitysprosessi.

Tavoitteena johtamiskulttuurin vahvistaminen

Toiminnanjohtaja Riikka Kallio kertoo ryhmän halunneen vahvistaa yhteistä johtamiskulttuuria ja näkemystä siitä. Johtoryhmän sisäisen dynamiikan kehittämistarpeina tunnistettiin luottamuksen, avoimen ja rakentavan keskustelun lisääminen ja yhteistyön kehittäminen.

”Viiden valmennuskerran aikana paneuduimme valmentavaan johtamiseen sekä teoriassa, että välitehtävien avulla. Harjoittelimme myös palautteen antamista ja vastaanottamista sekä tutkimme johtoryhmämme tapaa työskennellä. Määrittelimme yhdessä ryhmämme vahvuudet ja kehittämistarpeet sekä tutustuimme toistemme odotuksiin ja tekijöihin, jotka meille kullekin rakentavat luottamusta. Lisäksi jokainen asetti prosessin alussa itselleen kehittämistavoitteet, joiden toteutumista koko valmennusprosessi tuki.”

Miksi BoMentis?

Lilinkotisäätiön toiminnanjohtaja Riika Kallio kertoo, että BoMentis tuli valittua yhteistyökumppaniksi, koska ehdotetun valmennuksen sisältö vastasi hyvin heidän tarpeitaan. Valinta osoittautui loistavaksi valinnaksi, koska lopuksi todettiin, että BoMentiksen toiminta oli ammattimaista, jossa kuultiin ja huomioitiin myös heikot signaalit.

Ennakko-odotukset ylittyivät

Riikka Kallio myös muistelee, että yhteistyön alussa joillakin ryhmän jäsenillä oli hyvinkin vahvat ennakkoluulot ja -käsitykset valmennusta kohtaan. Prosessi oli kuitenkin niin hyvin BoMentis-valmentajan näpeissä, että kaikki osallistujat antoivat loistavaa palautetta kokonaisuudesta: ”Hyvä, johdonmukaisesti johdettu prosessi ja saimme keskittyä rauhassa sisällön tuottamiseen. Iso kiitos!”

Lilinkotisäätiö

Lilinkotisäätiö on 2004 perustettu yksityinen säätiö, joka tuottaa palveluasumista ja toimintakykyä ylläpitävää kuntoutusta mielenterveyskuntoutujille. Säätiön kuudessa kodissa tarjotaan erilaisia asumispalveluja ja päiväkotitoimintaa.

Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste