Johto sopivasti epämukavuusalueelle | BoMentis Coaching House

Johto sopivasti epämukavuusalueelle

Case EY

BoMentis on tehnyt EY:n (aiemmin Ernst & Young) kanssa vuosia johtamisen kehittämiseen liittyvää valmennusyhteistyötä. Yhteistyö alkoi asiantuntijatason Senior Manager -valmennusten myötä ja on vuosien varrella laajentunut monenlaiseen sparraus- ja kehittämisyhteistyöhön, mm. johtoryhmien parissa. Viimeisimpänä kehittämishankkeena on partnerikunnan valmennuskokonaisuus, Innosta ja Innostu. Henkilöstöjohtaja Marja Kaniganin mukaan BoMentis oli luonteva valinta valmennusyhteistyökumppaniksi, koska EY:n organisaatio ja sen johtamiskulttuuri oli valmentajille tuttu entuudestaan.

Valmennustarve tunnistettu

Henkilöstöjohtaja Marja Kanigan kertoo innostuneesti partnerivalmennuksen lähtökohdista.

Meillä on juuri lanseerattu uusi strategia, nimeltään Vision 2020, jossa korostuu entisestään hyvän johtamisen merkitys tavoitteiden saavuttamiseksi. Halusimme kaikki partnerimme mukaan valmennukseen, jossa keskitytään heidän johtamisosaamisensa kehittämiseen. Tavoitteenamme on, että partnerit sisäistävät coachaavan ja valmentavan otteen lainalaisuudet.

Partnerivalmennuksen tärkeys on noussut esille organisaatiossa jo aiemmin, kun huippuunsa viritetyn asiantuntijaorganisaation kulttuurissa tunnistettiin piirteitä siitä, että johtaminen jää hyvin helposti vahvan asiantuntijuuden varjoon. Ihmisten johtamisen tärkeys kyllä nousi esiin puheissa, mutta palautteiden perusteella se ei toivotulla tavalla elänyt arjen teoissa. Tarve nostaa partnerikunnan yhteistä osaamistasoa valmentavan otteen lipunkantajana oli ilmeinen.

Innosta ja innostu -valmennuksen tarvetta lisäsi myös odottava muutto uusiin toimitiloihin. Marja Kanigan tarkentaa:

Asetimme tavoitteeksi saada kaikki partnerivalmennukset toteutettua ennen muuttoa. Olimme määritelleet Workplace of the future -hankkeen kautta tulevaisuuden suuntaviivoja. Tässä yhteydessä myös coachaavan otteen merkitys ja palautekulttuurimme kehittäminen nousivat esille. Koska olemme siirtymässä monenlaista yhteistyötä voimakkaasti tukeviin tilaratkaisuihin, välittömien ja luottamuksellisten vuorovaikutussuhteiden merkitys kasvaa entisestään. Yhteistyön merkitystä korostaa myös Spirit of partnership -ajattelumme, johon valmennusten avulla haluamme tietoisesti panostaa.

Valmennukset käytännössä

Valmennus kestää kaikkiaan vuoden ja siihen kuuluu intensiivisiä lähivalmennusjaksoja, ryhmäcoachingia sekä opitun soveltamista osaksi arkityötä. Innosta ja innostu -valmennukseen osallistuvat kaikki organisaation partnerit. Valmennuksen sisällöllinen fokus varmistaa strategiassa määritellyt painopisteet osaksi arjen johtamiskäytäntöjä. Spirit of partnershipin hengessä keskeinen huomio on valmentavan johtamisotteen vahvistamisessa ja hyödyntämisessä osana arkityötä omien tiimiläisten ja asiakkaiden kanssa.

Marja Kanigan oli myös itse mukana ensimmäisessä valmennusryhmässä ja oli varsin tyytyväinen kokemaansa. Valmennuksen hyödyt hän kiteytti seuraavasti:

Valmennuksen merkitys oli erityisesti siinä, että se auttoi partnereita näkemään oman muutostarpeen. Valmennuksessa mentiin sopivasti epämukavuusalueelle, jolloin päästiin myös kohtaamaan todellisia muutostarpeita. Itselleni havahduttavinta valmennuksessa oli tutustua rooliajatteluun, jonka myötä olen huomioinut tiimini jäseniä entistä yksilöllisemmin. Tärkeää on myös se, että ohjelmaan kuuluu seurantapäivä, jossa pystytään näkemään käytännössä se, miten kukin on ottanut oppeja käyttöön osaksi arkityötään.

Myös partnerit olivat tyytyväisiä valmentajien toimintaan:

Valmennuksessa oli hyvä ja vapautunut ilmapiiri, jossa kaikki uskalsivat antaa itsestään. Valmentajat myös ymmärtävät liiketoimintaamme ja toimintatapaamme ja osaavat käyttää tietoa saadakseen meitä osallistumaan. Heillä on sopivan tiukka ja asiallinen ote!

Yhteistyö toimii

Marja Kanigan on ollut erittäin tyytyväinen yhteistyöhön BoMentiksen valmentajien kanssa.

Yhteistyö on ollut rennon mutkatonta. Valmentavan johtamisen ammattilaisten kanssa on helppoa tehdä töitä yhdessä. Koko ajan meillä on ollut täysi luotto siihen, että hommat toimivat ja BoMentislaiset haluavat tehdä valmennuksista meille sopivan kokonaisuuden. Yhteistyö on perustunut jatkuvalle vuoropuhelulle ja valmennusprosessi on saanut uusia ulottuvuuksia kokonaisuuden edetessä. BoMentislaiset osaavat mukauttaa suunnitelmia ja joustaa tilanteen mukaisesti.

Lisäksi olen arvostanut sitä, että BoMentiksen valmentajat ovat laittaneet itsensä peliin täysillä ja luoneet valmennusryhmään oppimista tukevan ilmapiirin. He ovat näyttäneet loistavaa esimerkkiä siitä, miten omalla esimerkillään he saavat osallistujat myös venymään ja kokeilemaan omia rajojaan.

EY

EY on globaali tilintarkastuksen, verotuksen ja yritysjärjestelyiden asiantuntija ja liikkeenjohdon konsultti. Näkemyksemme ja korkealaatuiset palvelumme vahvistavat luottamusta pääomamarkkinoiden ja talouden toimintaan kaikkialla maailmassa. Kasvatamme huippuosaajia, joiden yhteistyöllä lunastamme lupauksemme ja rakennamme parempaa työ- ja liike-elämää sekä toimivampaa maailmaa asiakkaillemme, omalle henkilöstöllemme ja yhteisöille, joissa toimimme. Lisätietoja löydät täältä.

Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste